Helsinkiläiskuvaajat kotikaupunkinsa kaduilla

1950-luvun loppupuoliskolla nuori K-G Roos (1937–76) kierteli ahkerasti kuvaamassa kotikaupunkiaan Helsinkiä. Kasvava kaupunki asukkaineen taltioitui tuhansille kinofilmiruuduille: keskikaupungin paraatipaikat, uudet lähiöt asukkaineen, rantojen ja raja-alueen kodittomat kiertolaiset. Roos halusi näyttää kaupungin koko kuvan ja tuoda tavalliset kaupunkilaiset eturiviin. Hän oli kiinnostunut dokumentaarisen kuvan vaikutusmahdollisuuksista ja valokuvan poliittisuudesta ja halusi siksi julkaista oman valokuvakirjan. Ihmisten Helsinki julkaistiin vuonna 1961 yhteistyössä Jörn Donnerin kanssa.

1960-luvulla toinen nuori kuvaaja, Matti Koivumäki (1950-) tallensi vuosikymmenen lopulla valokuviinsa hetkiä, joissa näkyi elinympäristöjen muutoksen nopeus ja lopullisuus. Koivumäen kuvissa traktori on jyrännyt puutalon sokkelin maan tasalle Helsingin Punavuoressa. Toisaalla lapset kasaavat hukkatiilistä majaa pihan laitaan: vanha on kadonnut, mutta uusi ei ole vielä jäsentynyt.

Matti Koivumäki kuvasi myös rakentumassa ollutta Merihaan asuinaluetta, joka oli tuolloin kaupunkilaisten kestopuheenaihe. Paperilla se oli tulevaisuuden asumisen ideaaliyksikkö kaikilla mukavuuksilla. Koivumäen valokuvissa sen moderni fantasia joutuu kyseenalaiseksi. Keskeneräisessä Merihaassa ei näy luontoa, ei ihmisiä eikä elämää, jota Koivumäki löysi kuviinsa muualta, työläiskaupunginosien yhteisöllisestä arjesta ja mielenosoituksista. Koivumäki haastoi kuviensa katsojat pohtimaan, onko muutoksen suunta aina kohti parempaa.

Kuva: K-G Roos: Helsinki, 1950-luku © Suomen valokuvataiteen museo