Jälleenrakennuskauden tyyppitalo

Ei ollut sattumaa, että jälleenrakennustyön käynnistyessä talvisodan jälkeen vuonna 1940, asuinrakentaminen perustui yhden perheen puiseen tyyppitaloon. Puu oli tuolloin ainoa materiaali, jota massamittaiseen asuntotuotantoon oli saatavilla. Pientalo oli mahdollista rakentaa pääosin puusta ja se oli sopiva rakennustyyppi sekä maaseudulle että kaupunkiin. Rakentamisen pääpaino oli vuoteen 1956 asti maaseudulla, sillä siellä asui vielä 1950-luvun alussa 2/3 Suomen asukkaista ja elintarviketuotannon kannalta maaseudun elvyttäminen oli tärkeää.

Ensimmäinen merkittävä tyyppitalokokonaisuus olivat Ruotsin valtion 1940 lahjoittamat 2000 elementtipuutaloa, jotka jaettiin eri puolille maata. Tyyppitalojen kotimainen suurtuotanto alkoi heti tämän jälkeen, kun Puutalo Oy ja A. Ahlström Oy aloittivat elementtipientalojen tuotannon, ja Suomen arkkitehtiliitto, kaupungit ja ministeriöt alkoivat tuottaa tyyppipiirustuksia omakotirakentajille. Tyyppitalopiirustukset olivat myös lainan ja tontin saannin ehto sotien jälkeen. Näin tyyppitalojen arkkitehtuuri vakiintui nopeasti hyvin yhtenäiseksi, ja vaikka eri suunnittelijoiden talotyyppejä on paljon, on niiden erottaminen toisistaan vaikeaa. Tyyppitalot levittäytyivät 1940- ja 50-luvuilla koko maahan ja on arvioitu, että niitä rakennettiin kaikkiaan yli 100.000 kappaletta. Jälleenrakennuskauden tunnetuin pientalotyyppi oli harjakattoinen, lautaverhoiltu, puolitoistakerroksinen ns. rintamamiestalo.

Kuvassa Lauri Pajamiehen suunnitteleman lahjatalon tyyppi 1:n rakennusta Vesteråsin kaupunginosaan Lahdessa. Kuvaaja tuntematon, vuosi noin 1941. © Suomen valokuvataiteen museo