Milanon triennaali ja lasimuotoilijat

1930-luvulla perustettu Milanon triennaali osoittautui kansainvälisistä näyttelyistä suomalaisen muotoilun kannalta merkittävimmäksi. Suomi oli mukana alusta asti, ja etenkin 1950-luvulla suomalaisille muotoilijoille ja näyttelyarkkitehdeille satoi palkintoja, mitaleita ja mediahuomiota. Menestystä luotiin paitsi tuotteilla myös taitavalla PR-toiminnalla ja hyvillä henkilökohtaisilla suhteilla paikallisiin järjestäjiin. Triennaalit lisäsivät suomalaisen muotoilun tunnettuutta maailmalla ja kasvattivat vientiä. Milanon triennaaleissa menestyvät muun muassa Tapio Wirkkala (1915–85), Kaj Franck (1911–89) ja Timo Sarpaneva (1927–2006). Heidän tuotantoaan löytää nykyäänkin monesta suomalaisesta kodista.

Wirkkala tunnetaan parhaiten sulavaa jäätä muistuttavasta, rosopintaisesta Ultima Thule -lasisarjasta. Iittalalle suunniteltu lasikokoelma, johon kuului mm. Kantarelli-vaasi, voitti Milanon triennaalin korkeimman palkinnon, Grand Prix’n vuonna 1951. Wirkkalan monipuoliseen tuotantoon kuului taidelasiesineiden lisäksi useita arjen käyttöesineitä kuten 1960-luvulla suunnitellut ketsuppipullo ja valokatkaisin. Wirkkala toimi myös Milanon triennaalin näyttelyarkkitehtinä vuosina 1951 ja 1954.

Kilta-astiaston suunnitelleen Kaj Franckin lausahdus ”räjäyttäkää astiastot” kuvaa monessa mielessä hänen radikaalia suunnitteluasennettaan. Pääosan lasituotannostaan Franck on suunnitellut Nuutajärven lasitehtaalle. Hän pyrki monipuolistamaan puristelasivalikoimaa, alentamaan puhallettujen sarjatuotteiden kustannuksia ja kokeili uusia tekniikoita.

Timo Sarpaneva menestyi Milanon triennaaleissa 1950-luvulla ja vastasi vuonna 1957 Suomen osaston ilmeestä. Hänen lasituotannostaan tunnetaan parhaiten Orkidea ja Kajakki sekä hiiltyneestä puumuotista muotonsa saanut Finlandia-sarja. Taide-esineiden rinnalla hän on suunnitellut Iittalalle useita teollisesti valmistettuja lasistoja sekä yhtiön tunnetun i-logon.

Kuvassa Milanon triennaalin näyttelyarkkitehtuuria. Tapio Wirkkala, 1951. © Otso Pietinen, Designmuseo