Monipuolinen modernisti Alvar Aalto

Alvar Aalto oli jo 1920-luvun lopulta lähtien modernin kuvataiteen ja arkkitehtuurin edelläkävijöiden seurassa viihtyvä kosmopoliitti. Modernistiarkkitehtien kansainvälisessä järjestön, Les Congrès Internationaux d’Architecture Modernen (CIAM), piirissä solmitut yhteydet johtivat läheiseen ystävyyteen muun muassa arkkitehtien Walter Gropiuksen ja Le Corbusierin kanssa. Kuvataiteen puolella Aalto seurusteli muun muassa kuvanveistäjä Alexander Calderin kanssa.

Alvar Aallon, ja myös hänen arkkitehtivaimonsa Ainon, maine funktionalismin airueina kiiri maailmalle Paimion tuberkuloosiparantolan (1929–33) ja Viipurin kirjaston (1933–35) suunnitelmien myötä. ”Ultramodernien”, puun taivuttamiseen liittyvien keksintöjen tuloksena syntyneet Aalto-kalusteet levittivät Aallon mainetta myös innovatiivisena huonekalusuunnittelijana. Kotimaisten lasitehtaiden järjestämien suunnittelukilpailujen kautta pariskunta Aalto sai mainetta lasimuotoilunkin alueella.

Kun suomalainen arkkitehtikunta kiisteli 1930-luvun kuluessa ”tradiksesta” ja ”funkiksesta” oli Aalto jo irtautunut kansainvälisen tyylin tiukan rationaalisesta muotokielestä ja luomassa omintakeista arkkitehtuuriaan. Maire ja Harry Gullichsenille suunniteltu edustushuvila, Villa Mairea (1938) ja maailmannäyttelyjen huomiota herättäneet Suomen paviljongit Pariisissa (1937) ja New Yorkissa (1939) vahvistivat hänen asemaansa modernismin pioneerien joukossa.

Kuvassa Alvar Aalto New Yorkin maailmannäyttelyssä. Kuva: Eino Mäkinen, 1939. © Alvar Aalto -museo