Studio Pietinen – modernin elämän unelmat

Teollinen, laajamittainen tavaratuotanto edellytti uudenlaisia, tehokkaita jakelukanavia tuotteille ja uusia tarpeita luovaa viestintää. Paljolti amerikkalaisiin esikuviin perustuva, ammattimaisten mainosmiesten ammattikunta syntyi 1920-luvulla, ja mainos-sana saatiin suomen kieleen Suomen Kuvalehden järjestämän kilpailun pohjalta vuonna 1928.

Mainosilmoitukset perustuivat ennen kaikkea selostavaan tekstiin ja piirroskuvitukseen, kunnes 1930-luvulla ryhdyttiin käyttämään yhä enemmän valokuvaa.  Mainostoimisto Erva-Latvalan julkaisemassa käytännönläheisessä oppikirjassa Mainonta–Propaganda (1938) annetaan ohjeistusta valokuvien tilaamiseen valokuvaajalta, neuvotaan mallien kanssa työskentelyä ja esitellään uudenaikainen mainostekniikka, fotomontage. Mainosmiehille suositellaan valokuvauskursseja, koska ”harva tulee ajatelleeksi minkälaisen työn ja vaivan takana todella hyvät valokuvat ovat.”

Aarne Pietinen perusti valokuvaamoyrityksen 1930-luvun alussa. Yritys kuvasi mm. lehtikuvia, mainos- ja tuotekuvia. Lähipiirissä kaikki muutkin valokuvasivat: kolme veljeä, puoliso Nancy Pietinen ja perheen pojat Otso ja Matti. Otso ja Matti Pietinen jatkoivat isänsä liiketoimintaa, ja heidän johdollaan Pietinen Mainosvalokuvaamo erikoistui sotien jälkeen tuote-, teollisuus- ja mainoskuvaukseen, ja siitä tuli alan ehdoton suunnannäyttäjä Suomessa. Kuvaamo kasvoi yhdeksi Pohjoismaiden suurimmista. Perheyrityksen erikoisuuksia olivat värivalokuvaus ja jättikokoiset vedokset. Vuonna 1960 yritys sai uudet modernit tilat Aarno Ruusuvuoren suunnittelemasta rakennuksesta Lauttasaaresta.

Kuvassa UPO Oy:n mainoskuva. Otso Pietinen, 1956. © Pietisen kokoelma, Suomen valokuvataiteen museo.